Gullkrona

Gullkrona-myymälät toteuttavat Åbolands hantverkin tehtävää edistää käsityöelinkeinoa.  Gullkronalla on kaksi myymälää, Paraisilla, Turussa ja verkossa sekä myyntipiste Kemiön Luckan-informaatiopisteissä. 

 

Gullkronalla on pienimuotoista tuotteiden valmistusta, mutta pääasiassa tuotevalikoima ostetaan eri käsityöalojen ammattilaisilta. Meille kotimaisuus, korkea laatu ja kauneus ovat asioita, joita vaalimme kootessamme tuotevalikoimaamme.

Tarinan mukaan kuningatar Blanka lahjoitti kruununsa saariston kauneimmalle paikalle Gullkronan selänteelle. Hänen tavoin myös me annamme arvoa saariston kauneudelle ja sen tuotteille.

Gullkronan perustajajäseniin kuulunut Lena Lindén maalasi noin 40 vuotta sitten kuvan kuningattaresta. Maalauksen pohjalta on myöhemmin tehty kuvassa oleva kuultokudos. Kuultokudoksia on myytävänä Paraisten myymälässä.