SAGA -näyttely

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 hanke Tarinamatot - Berättande mattor tekee kunniaa mattokulttuurille. Se nostaa esille tarinat, tekijät ja matot. Galleri Campuksen kulttuuripääkaupunkivuoden kesänäyttely, 12.7.-27.8.2011, Saga esittelee tämän ajan "mattotarinoita".

Saga-näyttelyyn osallistuvat työt kertovat omia tarinoitaan. Teemana näyttelylle oli matto, jota näyttelyyn osallistujat ovat käsitelleet eri tavoin. Näyttelyyn haki toistasataa alan ammattilaista ja opiskelijaa, joista 26 töitä hyväksyttiin näyttelyyn, heistä kahdeksan on alan opiskelijaa. Jurylle työ oli haastava, sillä aineksia huomattavasti suurempaa näyttelyyn olisi ollut.

Saga on nimensä mukaisesti tarina - mielenkiintoinen tarina. Minulle se kertoo ihmisten luovuudesta, juurista, yhteisöllisyydestä, käden taidoista ja kierrätyksestä. Koe mitä se sinulle kertoo.

Näyttelyyn valittiin seuraavien henkilöiden työt:

Annika Andersson
Jukka Hakanen
Åsa Hellman
Jennika Jokinen
Eeva Kontturi
Tanita Korvenoja
Minna Koskinen
Sanna Kulmala
Eva Kyrklund
Isko Lappalainen
Tuija Helena Markonsalo
Eveliina Peltokoski
Anna-Leena Pyylampi
Sanna Rinne
Caroline Rönnerfält
Sonja Salomäki
Tuttu Sillanpää
Minna Skyttä
Riikka Townsend
Saara Tuhkanen
Tuula Katariina Turkki
Sanna Ukkola
Maija Uusitalo
Leena Vainio
Sorja Väyrynen
Hanna Wiik-Rosenqvist

Eveliina Peltokosken Hukka on tehty yhteistyössä Koskenpään Huopatehtaan ja Tampereen Vesileikkauksen kanssa.

 

Alla muutama työ näyttelystä.


POIMU-tuoli on mukana Saga-näyttelyssä. Isko Lappalainen ja Jukka Hakanen ovat suunnitelleet tuolin. Kuva: Justus Kontiola
 Caroline Rönnerfältin Metsälampi
 
 Leena Vainion Raita
 

 

Jos sinulla on kysyttävää ota yhteyttä (02) 469 5411 tai gullkrona.fi@gmail.com. Olemme tavoitettavissa ti-pe 11-17 ja la 11-14.