Turunmaan saaristossa Gullkrona on käsite, joka herättää positiivisia tuntemuksia. Se edustaa kotimaista, laadukasta käsityötä. Gullkrona myymälät verkossa, Paraisilla ja Turussa myyvät suomalaista käsi- ja taideteollisuutta. Valikoima kivijalkamyymälöissämme on huomattavasti laajempi kuin verkossa. Vähitellen laajennamme myös verkkokaupan tuotevalikoimaa. Otamme mielellään vastaan toiveita ja palautetta, jotta verkkokauppamme palvelisi sinua paremmin.

Gullkrona ei ole vain myymälä vaan sen arvot ovat syvällä käsityön ja käsityöelinkeinon kehittämisessä. Siksi haluamme sivuillamme myös esitellä alan ammattilaisia. Käsityötuoteen takana on ihminen ajatuksineen, arvoineen ja tarinoineen. Tutustu heihin.

Gullkrona on teettänyt jo yli neljän vuosikymmenen ajan tuotteita omaan myymäläänsä. Useimmiten tuotteiden ideat ovat lähtöisin saariston käsityöperinteestä. Vanhojen kädentaitajien tuotteita on otettu uustuotantoon tai vanhat tuoteet ovat antaneet idean uuteen. Yhä edelleen tuotteet ovat käsityövaltaisia ja edellyttävät tekijältään kädentaitoja. Gullkronan oman rekisteröidyn tavaramerkin alla on laadukkaita ja toimivia tuotteita.

Gullkronan tehtävänä on myös innostaa asiakkaitaan käsitöiden pariin. Se välittää materiaaleja, käsityötarvikkeita ja työvälineitä. Valmiit käsityöpaketit tekevät aloittamisen helpoksi. Samasta paketista löytyy niin ohjeet kuin materiaalit.

Astu sisään.